Autoilija: jätä reilusti tilaa, kun ohitat pyöräilijää

Arvio riittävästä turvavälistä sivusuunnassa voi olla eriävä pyörän satulasta katsottuna kuin auton ratista arvioituna. Kuva: Tomi Rossi/Liikenneturva.

Suurin osa Liikenneturvan kyselyyn vastanneista autoilevista kertoi ohittavansa pyöräilijän riittävällä sivusuuntaisella turvavälillä. Näkemykset turvavälin riittävyydestä voivat tosin olla erilaisia riippuen siitä, katsooko tilannetta auton ratista vai pyörän satulasta.

Etenkin kesäaikaan maanteillä liikutaan paljon polkupyörillä. Autolla liikkuvien kannattaakin varautua siihen, että tien päällä samoilla väylillä kulkee myös pyöräilijöitä. Pyörällä kulkevan vauhti tai oma kiire ei anna erillislupaa tinkiä ohittamisen turvallisuudesta.

”Ohittamaan voi lähteä vain silloin, kun ohituspaikka on turvallinen. Eli näkemä on riittävä, ketään ei tule vastaan ja turvavälin ohitettavaan pystyy pitämään reiluna niin ennen ohitusta, sen aikana kuin sen jälkeen. Jos ohitusta ei voi tehdä turvallisesti, on jäätävä ajamaan pyöräilijän taakse riittävän etäälle”, ynnää Liikenneturvan yhteyspäällikkö Leena Piippa.

Yhdeksän kymmenestä Liikenneturvan kyselyyn* vastanneesta autoilevasta kertoo, että jättää riittävän sivusuuntaisen turvavälin pyöräilijää ohittaessaan vähintäänkin usein. Kun Liikenneturva kysyi vuonna 2019 pyöräilijöiltä** ohittamistilanteista, kokemus oli hyvin erilainen. Kaksi kolmesta koki, että autoilijat usein ohittavat pientareella tai ajoradan reunassa pyöräilevän liian läheltä. Ohitusnopeuden koki liian kovaksi 61 prosenttia vastanneista.

”Arvio riittävästä turvavälistä sivusuunnassa voi olla eriävä pyörän satulasta katsottuna kuin auton ratista arvioituna. Riittävään turvaväliin vaikuttaa myös ajoneuvon nopeus ja koko. Ilmavirta saattaa saada pyöräilijän heittelehtimään ja aiheuttaa vaarallisen tilanteen. Ohitustilanteen turvallisuus taataan valitsemalla ohituspaikka oikein ja käyttämällä ohitukseen viereistä kaistaa”, Piippa muistuttaa.

Ota ennakointi avuksi kesän liikenteeseen

Maantiellä pyöräilijän paikka on pientareella tai niin lähellä tien oikeata reunaa kuin on turvallista. Läheskään aina tiellä ei ole piennarta tai se on ajokelvottomassa kunnossa. Tällöin pyöräilijän ajolinja kulkee kaistan oikeassa reunassa.

”Etenkin näin kesällä kannattaa auton ratissa ennakoida kaksipyöräistä liikennettä. Kun huomaa edessä kulkevan pyöräilijän, nostetaan jalka kaasulta tai kytketään vakionopeudensäädin pois. Näin ohitustilannetta voi ennakoida paremmin, eikä vastaantulijan takia joudu tekemään kovasta vauhdista äkkijarrutusta pyöräilijän perään”, Piippa evästää ja muistuttaa, että jos ohituspaikka ei heti aukene esimerkiksi näkemäesteen takia, pyöräilijään tulee jättää riittävä etäisyys.

”Oman vauhdin hidastumista ei saa missään nimessä purkaa ajamalla tarakan tuntumassa tai muulla tahallisella kiusanteolla. Kiire tai oman matkan sujuvuus ei ole syy tinkiä turvallisuudesta ja vaarantaa toisia tienkäyttäjiä. Pyöräilijän taakse hetkeksi jääminen ei matkan kokonaisuudessa ole iso hidaste”, Piippa painottaa.

Viisi vinkkiä pyöräilijän kohtaamiseen:

  • Ota ennakointi avuksi pyöräilijän ohittamiseen: kun huomaat edessä ajavan pyöräilijän, ota jalka kaasulta ja kytke vakkari pois. Ohita vain turvallisessa paikassa. Muista turvallisen ohittamisen askelmerkit myös pyörän satulassa istuessasi.
  • Muista riittävä turvaväli ennen ja jälkeen ohituksen – etenkin, jos kuljetat auton ja perävaunun yhdistelmää.
  • Huomioi myös sivusuuntainen väli – pelkkä ilmavirta voi saada pyörän heittelehtimään. Selkeintä on ohittaa siirtymällä kokonaan vastaantulevien kaistalle.
  • Muista, että pyöräilijä tarvitsee turvalliseen ajamiseen riittävän tilan ajoradalla, jos piennar on kapea tai huonokuntoinen.
  • Hillitse hiiltymistä. Matkantekoasi ei juuri hidasta se, jos pyöräilijästä ei heti pääse ohi.

*Liikenneturva selvitti suomalaisten liikenneasenteita marras-joulukuussa 2020. Kantar TNS Oy:n toteuttamaan kyselyyn vastasi yhteensä 1017 henkilöä, joista autoilevia oli 81 prosenttia.

**Liikenneturvan pyöräilykyselyn aineisto kerättiin internet-kyselynä huhti-toukokuussa 2019 ja siihen vastasi yhteensä 1695 henkilöä, joista miehiä oli noin 61 prosenttia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *