1990-luvun pelastusalus päivitettiin nykyaikaan – uusi Scanian moottori lisää nopeutta ja säästää kustannuksia

Pelastusalus Degerby paistattelee auringossa Valkon venesatamassa Loviisassa. Suomen Meripelastusseuran jäsen Henry Littman kiipeää kannelle ja avaa moottorin luukut.

– Ennen tämä kulki maksimissaan 26 solmua tunnissa, mutta nyt pääsemme jopa 37 solmun vauhtia, hän kertoo.

Scania Suomi ja Lastenklinikoiden kummit tekevät yhteistyötä Suomen Meripelastajien kanssa kannustaakseen perheitä turvalliseen veneilyyn. Kummien Teemu-nalle pääsi tutustumaan PV Degerbyhyn Henry Littmanin kanssa.

PV Degerby on vastikään käynyt läpi päivityskorjauksen, jossa siihen on muun muassa asennettu uusi Scanian 6-sylinterinen, 13 litran ja 855 hevosvoiman moottori. Päivityksen avulla 1990-luvun veneen elinkaarta on saatu jatkettua huomattavasti.

– Meillä on käytössä useampi samanlainen vene ja voin rehellisesti sanoa, että nämä kuuluvat edelleen Suomen parhaimpiin pelastusaluksiin, Suomen Meripelastusseuran toimitusjohtaja Jori Nordström toteaa.

– Myös vapaaehtoisemme tykkäävät käyttää näitä veneitä juuri hyvän merikelpoisuuden ja tilojen vuoksi. Kansi on leveä ja sisällä on toimivat tilat.

Loviisalaissyntyinen Littman on ollut mukana seuran toiminnassa vuodesta 1986 asti. Hän avaa tottuneesti oven Degerbyn kajuuttaan, josta löytyy vessa ja kaksi makuupaikkaa. Veneessä on myös keittotaso pidempien reissujen varalle.

– Tämä on 12 hengen alus, mutta evakuointitilanteissa se voi ottaa 20 ihmistä kyytiin. Silloin kaikki penkit ja kansi ovat täynnä, Littman kertoo.

Kustannustehokkaat moottorit ja nopea huolto

Meripelastusseuralla ja Scanialla on takanaan pitkä yhteistyö. PV Degerbyn kanssa vastaavanlaisia, PV4-kokoluokan veneitä, on Meripelastusseuralla 19 ympäri Suomea. Useammassa näistä sekä isommista PV5-luokan veneistä on Scanian moottorit.

Lähivuosina uusia moottoreita asennetaan vielä lisää, sillä Meripelastusseura panostaa entistä enemmän vanhojen veneiden peruskorjaamiseen uusien hankkimisen sijaan.

– Meille on tärkeää, että veneissämme on toimivat ja luotettavat moottorit, joiden huoltovarmuus on hyvä. Voimme pitää veneet ilman häiriöitä valmiudessa ja silloin kun jotain sattuu, huoltoon pääsee nopeasti, Nordström sanoo.

Päivityskorjaukset säästävät huomattavasti kustannuksia. Vapaaehtoisvoimin toimivan Suomen Meripelastusseuran rahoitus koostuu veikkausvoittovaroista, jäsenmaksuista ja yksityisistä lahjoituksista.

– Jos kokonaan uuden veneen hankkiminen maksaa toista miljoonaa euroa, niin päivitys on noin 200 000, eli alle viidenneksen, Nordström arvioi.

Lisäksi uusi, kustannustehokas moottori auttaa säästämään polttoainekuluissa.

Pelastajilla vilkas kesä edessä

Suomen Meripelastusseurassa odotetaan vilkasta kesää. Juhannus antoi jo osviittaa siitä, että pelastustehtäviä tulee olemaan paljon.

– Hyvä sää ja kotimaanmatkailun yleistyminen näkyvät selvästi. Toisaalta kauniilla säällä vakavia tilanteita sattuu harvemmin, Nordström arvioi.

Viime kesä oli ennätysvilkas. Tehtäviä oli 2168 ja niihin liittyi yli 4000 pelastettavaa henkilöä. Vakavia hengenpelastustehtäviä oli 41.

– Vakavat tapaukset liittyvät usein todella huonoon säähän tai alkoholiin. Niitä sattuu onneksi harvoin kohdalle, mutta sanon aina vapaaehtoisillemme, että aivan yhtä tärkeää on pelastaa jonkun perheen kesäloma, Nordström kertoo.

Vapaaehtoisia, aktiivisia meripelastajia seurassa on noin 1500 ja veneitä 131. He päivystävät pääsääntöisesti viikon kerrallaan, mutta vuorot on mahdollista räätälöidä myös esimerkiksi oman vuorotyön kanssa yhteensopiviksi.

Meripelastusseura kouluttaa vapaaehtoiset ja tarjoaa varusteet ja vakuutukset. Päivystysvuorot kuluvat mahdollisimman paljon vesillä.

– Meillä on vapaaehtoisina kaikenlaisia ihmisiä opiskelijoista eläkeläisiin, joita yhdistää kiinnostus meripelastusta ja vapaaehtoistyötä kohtaan. Moni on sanonut, että tämä on heille maailman paras harrastus.

Perheen kanssa vesille – 4 tärkeää vinkkiä

Suomen Meripelastusseuran tehtävien määrä on kaksinkertaistunut reilun kymmenen vuoden aikana. Seura panostaakin yhä enemmän ennaltaehkäisevään työhön ja on julkaissut muun muassa veneilytaito.fi-sivuston, jolle on koottu ohjeita turvalliseen veneilyyn.

Jos suunnittelet perheesi kesälomalle veneilyä, toimivat nämä vinkit hyvänä muistinvirkistyksenä ennen vesille lähtöä.

Scania Suomi, Lastenklinikoiden kummit ja Suomen Meripelastusseura muistuttavat lapsiperheitä liikkumaan viisaasti vesillä. Pelastusliivit tulee olla kaikilla ja kiire kannattaa unohtaa.

1. Tarkastus ennen lähtöä

Ensinnäkin tulee huolehtia siitä, että vene ja sen varusteet ovat ajan tasalla, koneet huollettu ja polttoainetta tarpeeksi tankissa. Tyypillinen meripelastustehtävä on tekninen vika tai loppunut polttoaine.

– Jos polttoaine loppuu ja ankkuria ei ole tai sitä ei saa kiinnitettyä, vene joutuu tuuliajolle. Se voi olla vaarallinen tilanne, jos ollaan esimerkiksi vilkkaasti liikennöidyllä reitillä tai ajaudutaan kohti rantaa, Nordström selittää.

2. Liivit ja muut varusteet

Veneestä tulee siis löytyä ankkuri, sammutin ja muut tärkeät varusteet, sekä tietenkin ”halvin henkivakuutus”, kuten Nordström asian muotoilee.

– Pelastusliivit tulee olla jokaisella veneessä olijalla, niin aikuisilla, lapsilla kuin koirillakin.

3. Kiireetön tunnelma ja oikea asenne

Kiire kannattaa myös jättää laituriin. Vesillä liikutaan säiden mukaan, muut huomioon ottaen.

– Hyvään merimiestapaan kuuluu oikea asenne ja muiden vesillä liikkujien huomioiminen. Kiireettömyyden tunne on tärkeä. Huonolla kelillä ohjataan suojaisaan satamaan ja odotetaan sään paranemista, Nordström neuvoo.

4. Tiedot ja taidot eteenpäin

Myös huviveneillä tulee olla päällikkö, joka vastaa aluksen turvallisesta kulusta. Myös lapsille kannattaa pienestä pitäen opettaa merenkulkuun liittyviä taitoja. Nordström huomauttaa, että jokaisen veneellä olijan olisi hyvä osata tarvittaessa ajaa venettä ainakin sen verran, että se saadaan ohjattua turvalliseen paikkaan, jos jotain sattuu.

Lähde: https://www.scania.com/fi/fi/home/experience-scania/news-and-events.html#/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.